Anni Elonen


Anni on joka paikan freelancerhöylä, joka saa energiaa elämäänsä mahdollisimman monista samanaikaisesti vesille heitetyistä verkoista. Taidekasvatuksesta, improvisaatiosta, ihmisten ja taiteiden välisestä vuorovaikutuksesta sekä rajojen venyttämisestä innostuva Anni toimiikin eri puolilla muun muassa muusikkona ja musiikkipedagogina, kouluttajana ja erilaisten taidekasvatusprojektien tuottajana. Annille tärkeää on taiteen monimuotoisuus ja sen tuominen kaikkien ulottuville. Tetrisaivoksikin joskus kutsuttu Anni onnistuu järjestämään organisointitaidoillaan kaikki palikat oikeisiin paikkoihin ja pyrkii siinä sivussa myös aina toteuttamaan elämänohjettaan: Tärkeintä on hyvä meininki kaikessa tekemisessä kaikkien kanssa, ja sitä pitää tehdä, mikä hyvältä ja oikealta tuntuu!