Anna Marte


Anna Marte on toiminut Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kanttorina vuodesta 2009 alkaen. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2001. Anna Marte on opiskellut laulua mm. Eija Järvelän, Tellervo Pajamiehen, Marina Salosen, Aulikki Eerolan ja Anna-Kristiina Kaappolan johdolla.
Vuodesta 1999 alkaen Anna Marte on toiminut päätoimisissa kanttorin tehtävissä Otaniemen kappelissa, Nummen seurakunnassa ja Espoon Tuomiokirkkoseurakunnassa. Hän on pitänyt konsertteja ja toiminut solistina mm. Espoon kirkkomusiikkiviikkojen yhteydessä, Omenapuun alla -festivaaleilla ja Encanto -festivaalin yhteydessä sekä lukuisissa muissa konserteissa, juhlissa ja messuissa. Vuonna 2015 Anna Marte konsertoi Markku Mäkisen ja Fabio Ciofinin kanssa Tallinnassa ja Tartossa.


Suomen kanttorikuoron, CCF ry:n riveissä Anna Marte lauloi aktiivisesti vuosina 2007-2013. Tuona aikana hän myös toimi sihteerinä, puheenjohtajana ja nuotistonhoitajana ja kuoro teki kotimaan konserttikiertueiden lisäksi konserttimatkat Saksaan ja Islantiin, jossa CCF toimi Suomen edustuskuorona Pohjoismaisessa Kirkkomusiikkisymposiumissa vuonna 2012. Anna Marte on laulanut myös mm. Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa ja Kauniaisten musiikkiopiston Madrigaali- ja Hele-kuoroissa.

Yhteiskustannuksen julkaisutoimikunnassa Anna Marte on toiminut SKUL:n (Suomen Kanttori-urkuriliiton) edustajana vuodesta 2013 lähtien. Kirkon akateemiset AKI r.y:n julkaisemaan Crux -lehteen hän kirjoitti tekstin äärellä -palstan musiikkiehdotuksia 2012-2013. Lukuvuonna 2016-2017 Anna Marte toimii Sibelius-Akatemian kuoronjohdon tuntiopettajana.

Anna Marte on johtanut Kappelikuoroa, Nummen Kirkkokuoroa, Nummen lapsikuoroa, Tilastokeskuksen kuoroa, Maunula-seuran kuoroa, Projektikööriä, Chorus Granielista ja Kauklahden kappelin lapsikuoroa. Tällä hetkellä hän johtaa Lasten kuorokerhoa ja Kauniaisten kirkkokuoroa sekä laulaa L’Armonia-nimisessä naistriossa. Anna Marte kokoaa vuosittain projektikuoroja mm. kantaatti- ja juhlamessuihin. Vuodesta 2015 alkaen Anna Marte on lauluopinnoissaan perehtynyt erityisesti vanhaan musiikkiin.