Julla von Landsberg
Julla von Landberg on opiskellut laulua Münchenin konservatoriossa. Hän jatkoi opintojaan Trossingerin vanhan musiikin instituutissa, jolloin hän oli mukana perustamassa keskiaikaista musiikkia esittävää Santenay-yhtyettä. Julla von Landsberg valmistui diplomilaulajaksi Leipzigin musiikki- ja teatterikorkeakoulusta vuonna 2009, mistä alkaen hän on asunut Berliinissä ja esiintyy aktiivisesti kansainvälisillä konserttiareenoilla erityisesti vanhan musiikin tulkitsijana.
Mielenkiintoisia uusia impulsseja hänen uralleen on tuonut yhteistyö berliiniläisen Nico and the Navigators -musiikkiteatteriryhmän kanssa.
Jullan kaunista laulua voi kuunnella mm. hänen kotiisvullaan "Hören" -vlilehdeltä: http://www.jullavonlandsberg.de/